Jokin aika sitten olin yhdellä kurssilla, missä tein kurssiin liittyvän tehtävän. Täytyy myöntää, että viime tipassa, niin kuin itselleni on tyypillistä. Sitten kävi niin, että opettaja hylkäsi tehtäväni. Siitä puuttui elementtejä, joita opettaja oikeutetusti kaipasi. Mikä pettymys! Yleensä töitäni ei ole hylätty. Ja työn palautuksen aikaraja oli vain parin tunnin päässä.
Humps, tipahdin syvään pettymyksen kuoppaan. Mikä häpeä! Enkö osaa lukea ohjeita vai ymmärryksessäkö on vikaa? Olin järkyttynyt ja vihainenkin. Eniten ehkä itselleni, mutta sisältäni nousi myös kiukkuisia ajatuksia opettajaa kohtaan. Koska olin palauttanut tehtävän niin viime tipassa, oli minulla muiden töiden takia vain niukasti aikaa tehdä tehtävä uudestaan.
Häpeä on minulle tuttu tunne. Olen hävennyt itseäni, yksinäisyyttä, osaamattomuuttani, silmäsairauttani. Häpeä on siinä mielessä ikävä kaveri, että se kätkee alleen esim. vihaa. Kun olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, olen tajunnut hävenneeni elämässäni liian monia asioita. Toinen itselleni tuttu tunne on ollut katkeruus. Katkeruus taas on kurja tunne siksi, että se kohdistuu aina itseeni ja nakertaa itsetuntoa ja hyvää oloa.
Kun uudistuin uskossani neljä vuotta sitten, alkoi siitä hyvän itsetunnon palauttamisen prosessi. Vähitellen olen alkanut tiedostaa, että kappas, minussa taitaa olla Jeesukselle aika paljon työstettävää. Koen, että Jeesus on alkanut nostaa eteeni asioita, joista on tarpeellista luopua, jotta pääsisin kasvussani eteenpäin.
Haluan olla kuuliainen Jeesukselle. Se tarkoittaa usein lihan kuolemaa. Uskovien piirissä puhutaankin grillijuhlista, kun oma liha (= oma tahto) saa kärytä oikein kunnolla. Ja vaikka inhimillisesti onkin ikävää, kun asiat eivät mene minun tahtoni mukaan, on tämä minulle sittenkin toisarvoista. Haluan antaa itseni kokonaan Jumalalle ja kasvaa siinä, mihin Hän on minut kutsunut. Tiedostan syvällä sisimmässäni, että Isä haluaa minulle vain hyvää.
Häpeä on siinä mielessä ikävä kaveri, että se kätkee alleen esim. vihaa. Kun olen oppinut tuntemaan itseäni paremmin, olen tajunnut hävenneeni elämässäni liian monia asioita.
On aina ihmeellinen kokemus, kun saa jättää pettymyksen ristin juurelle ja tietää, että tämänkin asian vuoksi Jeesus on kuollut.
Meidän inhimilliset tunteemme ovat vain tunteita. Tämä on paljon sanottu minulta, joka olen tunneihminen. Tarkoitan sitä, ettei ole järkevää jäädä kiinni inhimillisiin tunteisiin. Haluan niiden tilalle Pyhän Hengen tunteita. Otan mielelläni vastaan kaikki galatalaiskirjeessä mainitut ihanat Pyhän Hengen hedelmät.
“Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus , sävyisyys, itsehillintä.” Gal. 5:22
Teitä ehkä kiinnostaa, miten käsittelin pettymyksen tunteeni. Menin itkuisena Jeesuksen eteen, tunnustin pettymykseni. Tajusin myös, etten halua kantaa turhautumista ja loukkaantumista ketään ihmistä kohtaan, joten annoin opettajalle anteeksi. Ja lopuksi annoin anteeksi myös itselleni. Tämä itselle anteeksiantaminen on monesti se vaikein: miten osata rakastaa itseään pettymyksen syövereissä. Päätin irtisanoutua ikävistä tunteista ja mennä eteenpäin. Tämä on paljon helpompaa, kun Jeesus seisoo vierellä ja auttaa. On aina ihmeellinen kokemus, kun saa jättää pettymyksen ristin juurelle ja tietää, että tämänkin asian vuoksi Jeesus on kuollut. Kun seuraavan kerran petyn johonkin, uskon, että syöksykierre on loivempi. Ja vielä tämäkin ihana asia tapahtui: sain runsaasti lisäaikaa tehtävän uusimiseen.
On turvallista olla rakastettuna ja tietää, että tästä rakkaudesta en putoa. Tiedän, että Isä rakastaa minua ja siksi Hän haluaa myös kasvattaa minua sellaiseksi, joksi Hän on minut luonut. Lopetan upeaan ja niin lohduttavaan raamatunkohtaan:
“Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.” Ps. 139:13-14
Sinua siunaten!
Anne Korpela