fbpx

Miisun terveiset 05/2022

Rakas lukija ja Power Prayer työn ystävä,

Tätä kirjoittaessani on pääsiäinen ja vappu takana ja odottelemme jo kesäaikaa. Takana on monta tapahtumaa mm. huikea Pääsiäisen ylistyskonferenssi ESY Churchissä, jossa saimme kokea aivan uudenlaista Pyhän Hengen vuodatusta. Oli uskomatonta nähdä, miten lähes kaikki osallistujat tanssivat ja ylistivät Jumalaa. Ei ollut enää raja-aitoja yleisön ja vastuunkantajien välillä, vaan olimme kaikki yhtä ja ylistimme yhdestä sydämestä Jumalaa. Kiitos Jeesus siitä, mitä olet tällä hetkellä tekemässä Suomessa! Uskon, että Jumalan voiman vuodatus vain kasvaa Suomessa tulevina aikoina.
 
Toisaalta meillä on edessä vielä paljon tehtävää; Power Prayerin yhteistyöprojekti Healing Roomsin kanssa, seminaari heidän omille tiimiläisilleen. Olemme menossa myös ensi kertaa Kajaanin alueelle ja kohta menemme Ypäjälle ja siitä Loimaan juhannuskonferenssiin. Syksylle on jo myös paljon viikonloppuja varattu ja samalla hoidan myös ESY Churchin tiimityönjohtajan tehtävää. Lisäksi työ on avautunut myös TV7:n rukousohjelmissa mm. nyt toukokuussa.
Työn laajetessa myös vastuu ja paineet kasvavat sekä taloudelliset vaatimukset. Power Prayerin työ tarvitsee myös uusia rahavaroja voidakseen palkata työntekijöitä. Tarvitsemme osa-aikaiselle toimistotyöntekijällemme lisäpäiviä ja jotta se onnistuu, tarvitsemme myös varoja. Olen rukoillut myös erityisiä palkkavaroja yhdistykselle, jossa rahat erityisesti varataan palkkamenoja varten. Pysähdy hetkeksi rukoilemaan ja mieti olisiko sinun mahdollista auttaa joko taloudellisesti tai rukouksin. Nettisivun ylälaidasta ”Tue työtämme” -painikkeen alta löydät ohjeita taloudellista tukea varten. Sinun panoksesi, olipa se suuri tai pieni on juuri nyt meille tärkeä, jotta voimme varustautua syksyä varten. 
 
Kaikkea tätä miettiessäni oli huojentavaa lukea Sananlaskujen kirjaa ja haluan lohduttaa myös sinua sen jakeilla. Jeesus haluaa antaa meille viisautta ja neuvoa meitä.  
 
Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin. 
Mutta joka minua kuulee , saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.
Snl. 1:7 ja 1:33
 
Samalla Jeesus kuitenkin itse sanoo näin: 
Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
Joh. 12:47
Jeesus on valmiina antamaan neuvoja ja auttamaan meitä. Hän on tullut antamaan ojentavan kätensä juuri meille mutta olemmeko valmiita pysähtymään ja kuuntelemaan häntä. Sinulla voi ehkä tällä hetkellä olla huoli taloudesta, perheestäsi, Venäjän uhkailusta naapurimaitaan kohtaan jne.  Psalmi 37:5 sanoo näin  ”Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.”
 
Jos koet, että nämä raamatun sanat tulevat myös sinua kohti, niin yhdy kanssani tähän rukoukseen:
 
”Rakas Jeesus, anna minulle viisautta ja ymmärrystä. Auta minua pysähtymään, kuuntelemaan ja toteuttamaan sinun sanasi. Kiitos Jeesus armostasi ja avustasi! Aamen!”
 
Siunattua kevään loppua ja kesän alkua!
Miisu
keyboard_arrow_up