fbpx

Miisun terveiset 06/2022

Näin kesän kynnyksellä pysäytti Pyhä Henki minua miettimään kiitoksen merkitystä ja sitä, kuinka kiitollinen olen Jumalan työstä omassa elämässäni ja myös Power Prayerissä. Saamme olla kiitollisia monesta uudesta alusta mm.

  • TV7 uusista rukousohjelmista tänä keväänä. Näissä on mukana myös viittomakielen tulkit.
  • Power Prayerin kesäleiristä, jonka teemme ensimmäistä kertaa.
  • Uusista opetusohjelmista TV7:llä, Sanan helmiä, kausi 2 Sanan helmiä | TV7
  •  Tiimiläisistä ja uusista työntekijöistä.
  • Uusista paikkakunnista, joissa olemme saaneet käydä kuten Mikkeli, Kajaani, Ypäjä.
  • Uusista yhteistyökumppaneista kuten Healing Rooms ja uusista kontakteista hengellisten johtajien parissa.
  • Uusista lahjoittajista.

 

Kiitos vapauttaa huomiomme Jumalan puoleen. Kun kiitämme Jumalaa, me kerromme Hänestä. Osoitamme kiitoksella kunnioitusta mutta myös luottamusta, luottamusta hyvään Isään. Kiitos sisältää myös Jumalan antaman sisäisen levon. Levon kaikista omista ponnisteluistamme ja turhista teoista, joihin Jumala ei meitä pyydä.

Kiitos sisältää myös Jumalan antaman sisäisen levon.

Kiittäessäsi, sinä vapautat Jumalan voimaa maan päälle. Sinun kiitoksellasi on merkitystä. Raamattu ei turhaan sano Fil. 4:6 näin

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi,

Sydämestä tapahtuva kiitos perustuu uskoon, jonka olemme saaneet Jumalalta Hepr. 11:1. Silloin olemme rukouksessa saaneet sisäisen todistuksen Jumalan meille lupaamasta rukousvastauksesta.

Alla olevassa Jesajan jakeessa on kaikki edellä mainittu; sisäinen lepo, luottamus, kunnioitus, todistus Jumalasta, julistuksen auktoriteetti joka perustuu oman todistuksemme voimaan. Kiittäessäsi julistat elämääsi raamatunjakeen lupausta

Jes. 60:18

Ei kuulu enää väkivaltaa sinun maassasi, ei tuhoa, ei turmiota sinun rajaisi sisällä, ja sinä kutsut pelastuksen muuriksesi ja kiitoksen portiksesi.

Uskoon perustuva kiitos on portti pelastuksen muurien sisäpuolelle. Tuon pelastuksen muurien sisäpuolella on Jesajan mukaan rauha, turvallisuus ja vapaus tuhosta. Sana pelastus hebreaksi tarkoittaa tässä raamatunjakeessa pelastusta Jumalan kautta mutta myös vapautusta, joka sisältää hyvinvointia, vaurautta ja voiton.

Kun tutkimme Jes. 9:5 jaetta Jeesuksesta käytettävistä nimistä, huomaamme, että pelastus on Hänessä ja että lunastamme sen kiitoksella, joka on laskeutunut sydämiimme uskon todistuksen kautta.

Kiitä Häntä tutkien sydäntäsi! Millainen kiitos on noussut sinun sydämellesi? Mikä on se uskon todistus, jonka olet saanut!

Siunattua kesää!

Miisu

keyboard_arrow_up