Miisun ja Tuijan terveiset ja Sirun opetus 05/2023

Terveiset Miisulta

Jumala on tehnyt voimallisesti uutta Power Prayerin työssä. Olen kokenut, että Pyhä Henki haluaa minun jakavan vastuualueitani
ja johtajuuttani eteenpäin. Niinpä tämän kevään aikana olemme siunanneet yhden Power Prayerin johtajista, Tuija Reinilän, varatoiminnanjohtajaksi.
Hän ottaa vastuulleen osan käytännön asioiden johtamisesta ja myös tuuraa minua, kun olen ulkomailla ja johtaa Suomen tiimiä.
Mukana olevassa videossa kuulette yhteisen tervehdyksemme kaikille Power Prayerin työn ystäville. Pyydän, että pidätte meitä rukouksessa,
jotta osaamme Jumalan antamalla viisaudella, ymmärryksellä ja taidolla johtaa Hänen mielensä mukaisesti tätä jatkuvasti laajenevaa ja monipuolista työtä.
Tänä keväänä Tuija on tehnyt myös ensimmäisen oman profeetallisen seminaarinsa ja pitää Kouvolan Varustamisiltojen lisäksi tulevaisuudessa myös seminaareja eri puolilla Suomea. Tällä hetkellä meillä on neljä erilaista ja eri lahjoilla varustettua profeetallisten seminaarien pitäjää. Mene ja tutustu myös heidän seminaareihinsa ja näe eri näkökulmia profeetallisuuteen!
Kaikki Power Prayerin työ on hyvin Jeesuskeskeistä ja pohjautuu lujasti Raamatun sanaan. Pidän myös tärkeänä, että olemme toiminnastamme vastuussa ESY Churchin johtajille.  Annamme heidän puhua elämäämme ja tarvittaessa myös korjata suuntaa. Tämä tekee Power Prayerin toiminnasta vastuullista ja turvallista ja samalla rakentaa Suomen seurakuntaa.
Erityiskiitos kaikille rukoilijoille ja kuukausitukijoille, jotka teette tämän mahdolliseksi!
Rakkaudella!
Miisu

Terveiset Tuijalta

Tervehdys hyvät Power Prayerin työn ystävät

Olen Reinilän Tuija ja minulla on ollut ilo olla aktiivisesti mukana Power
Prayerin toiminnassa jo muutaman vuoden ajan. Olen saanut kasvaa pikkuhiljaa, tehtävä
tehtävältä varatoiminnanjohtajaksi Power Prayerin toiminnassa. Hirvittäisi, jos en pitäisi mielessä
muutamaa Powerissa oppimaani ydinasiaa: Muista kysyä Pyhältä Hengeltä ja
pitää katse Jeesuksessa, sillä Hänestä tässä on kyse.
Olen siis matkalla uuteen Jumalan johtamana.

Jotakin ydinopeista tuli elettyä todeksi myös ensimmäisessä
seminaarissa Luumäellä, jonka pidin. Saimme kokea ihmeitä. Niistä ensimmäinen
oli osallistujamäärän tuplaantuminen vuorokaudessa. Toinen ihme liittyi siihen
vapauteen, jota tunsimme luovuttaessani ohjat Pyhälle Hengelle luottaen
Hänen kykyynsä opettaa ja ohjata. Oli hienoa kuulla loppupalautteessa osallistujien saamista rohkaisuista
ja siitä, mitä kaikkea Jumala sai osallistujissa aikaan. Hän, joka tietää
mikä kullekin tarpeen on, teki ihmeitä ihmisten sydämissä.

Tervetuloa mukaan Power Prayerin tapahtumiin kokemaan Jumalan johdatusta ja oppimaan uutta Hänestä!

Siunaten,
Tuija

Sydän vapaana ilman painolasteja

Kiinnitetään katse ja huomio omaan sydämeemme: Mitä minulle kuuluu, miten minä oikeasti voin? On hyvä oppia herkästi kuulostelemaan ja skannaamaan omaa sisintään.

Jos sydämessä on pienikin loukkaantumisen kivi tai katkeruuden alku toista kohtaan, on tarpeen pysähtyäsaman tien Jeesuksen eteen hoitelemaan se yhdessä Hänen kanssaan. Hän on mestari vapauttamaan sydämemme turhasta painolastista – pienistä murikoista ja suurista siirtolohkareista – ja kitkemään pois katkeruuden versot.

Sananlaskut 4:23 sanoo: ”Yli kaiken varjeltavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee.” New Living Translation (NLT) ilmaisee saman jakeen näin (oma suomennos): ”Vartioi sydäntäsi yli kaiken muun, sillä se määrittää elämäsi kurssin, suunnan”. Tärkein vartioimisen ja varjelemisen kohde elämässä ei siis olekaan talo ja tavarat, eivät edes läheisimmät ihmiset, vaan oma sydän…

Sananlaskujen kohdan mukaan syynä tähän on se, että sydän vaikuttaa kaikkeen muuhun elämässä.  Kuin keittiön ikkuna, jonka likaisuuden kevätaurinko paljastaa. Likaisen lasin takaa katsottuna maailma näyttää harmaalta, vaikka ystävä vierellä intoilisi kirkkaan keltaisista leskenlehdistä. Näemme, koemme, tulkitsemme ja suhtaudumme asioihin omassa sydämessä olevien loukkaantumisten, likalänttien lävitse. Tai jos sydämeen pääsee kertymään käsittelemättömiä asioita, se on kuin pato, josta vesi ei pääse virtaamaan. Tukossa.

Meidän vastuullamme on pysähtyä ja pyytää Jeesuksen apua, antautua Hänen muokattavakseen. Kaikki muu on Jeesuksen vastuulla: sydämen läpivalaisu, asian käsittely ja vapauttaminen. Millaisella rakkaudella ja hellyydellä hän sen tekeekään! Ja miten kevyttä onkaan sen jälkeen jatkaa eteenpäin kevyin, vapain sydämin Jeesuksen kanssa yhdessä! Sydän vapaana pystymme kuulemaan herkemmin Isän ääntä ja Pyhä Henki saa vapaasti virrata kauttamme.

Ei anneta asioiden kasautua ja kasvaa sisimmässä, vaan pysähdytään antamaan ne Jeesuksen hoidettaviksi jo heti, kun ne ovat vielä pieniä. Ei vasta sitten kun… Kun on kunnolla aikaa… Kun on rauhallinen paikka… Kun on erotettua aikaa hiljentymiselle… Sitten… Ei, vaan saan pysähtyä ja vapautua juuri nyt, kesken työpäivän, kesken kotiaskareiden, arkipäivän lomassa, nyt.

Tätä en vielä osaa, mutta haluan oppia ja harjoitella. Niin tärkeästä asiasta on kyse. Oletko mukana harjoittelemassa? Mitä sinun sydämellesi kuuluu, miten se voi?

 Ole siunattu & saakoon sydämesi olla Jeesuksen vapauttama!

Ja minun myös 😊

T: Siru

keyboard_arrow_up