Hei Power Prayerin ystävä,
Syksy on toden teolla tullut, pitkän ja lämmöllä hellineen kesän jälkeen. Nyt on aika nauttia kirpakan raikkaista syysaamuista ja lehtien väriloistosta ympärillä. Powerissa koemme olevamme jonkin uuden kynnyksellä. Astumassa johonkin uuteen, josta ei vielä tiedä, mitä se oikein on. Koemme Pyhän Hengen kehottavan, että nyt on aika tiivistää rivit ja seistä käsi kädessä tiiviisti, katse Jeesuksessa.
Keskinäinen, avoin yhteys toistemme kanssa on äärimmäisen tärkeä. Se on suuri siunaus ja voimavara.
Power Prayerin alkusyksyssä olemme iloinneet siitä, miten uudet ihmiset ovat löytäneet mukaan eri puolella Suomea kokoontuviin kolmen kerran Power Prayer -pienryhmiin. Profeetallisuus ja jano kuulla Jumalan ääntä leviävät ja yhä uudet ihmiset saavat olla sitä löytämässä omassa elämässään! Näissäkin ryhmissä syntyy ihana yhteys, kun yhdessä koetaan todeksi sitä, miten Jumala toimii meidän jokaisen kautta. Saamme olla siunaukseksi toisille ja tulla siunatuiksi. Tänä syksynä Power Prayer -ryhmiä on alkamassa vielä ainakin Kouvolassa, Salossa ja Helsingissä. Kurkkaa tarkemmat tiedot täältä ja tule mukaan!


Ilon ja kiitoksen aihe on myös se, miten Miisu on saanut erityisesti rakentaa ja lujittaa yhteyttä hengellisten johtajien kanssa. Saamme olla osa suurta verkostoa, yhdessä tuomassa esiin Jumalan valtakuntaa. Samaan aikaan Powerin ydintehtävä on mennyt eteenpäin (olla rohkaisemassa ja varustamassa ihmisiä nousemaan omaan kutsuunsa). Rohkeista askelista eteenpäin Jeesuksen varassa ovat esimerkkinä Markuksen ja Maaritin seminaarit, joiden toteuttamisesta he vastaavat kokonaan opetusta myöden. Markuksen seminaari on Turussa lokakuun lopulla ja Maaritin Imatralla marraskuussa.
Marraskuussa alkaa myös aivan uusi Puhujakoulutus, joka varustaa ja rohkaisee eteenpäin niitä, joilla on kutsu/ unelma saada opettaa ja todistaa. Koulutuksessa mm. vapaudutaan sisäisistä esteistä ja tutkitaan, millaisia puhelahjoja Pyhä Henki haluaa antaa sinulle. Oppiminen ja harjoittelu tapahtuu samanhenkisten ihmisten kanssa ystävyydestä, rohkaisusta ja tuesta nauttien.
Ensi vuoden alussa alkaa jälleen myös Tiiminvetäjä 1-koulutus. Se on kaikille, jotka haluavat kasvaa profeetallisuudessa ja johtamisessa ja oppia vetämään profeetallista rukousryhmää luovin keinoin. Jos jompikumpi koulutus kiinnostaa sinua, kysy lisätietoja s-postilla info@powerprayer.fi.
Kaikissa syksyn tapahtumissa, olemisessa ja tekemisessä on olennaista ja ensisijaista yhteys Jeesuksen kanssa.
Lisäksi saamme olla yhteydessä toistemme kanssa. Se on suuri siunaus.
Pysytään yhteydessä!
Siru


Jumala riittää kaikkeen
Tällä viikolla olen tehnyt löydön, että Jumala on kaikkiin elämäni tilanteisiin riittävä ja hän välittää, miten minä voin. Olen paennut hänen syliinsä, kun minulla on ollut surullinen tai yksinäinen olo. Olen saanut kokea, että hän todella haluaa kuunnella. Kaikki tunnetarpeeni, kuten halu saada rohkaisua, lohdutusta ja välittämistä, ovat hänelle tärkeitä.
Ihmeellisintä oli ilmestys jonka sain: aina kun valitsen tulla Hänen luokseen, tunteideni kuormittamana, niin Hän riittää antamaan avun. Tärkeää on mitä valitsen. Voin valita oman taakoitetun elämäni, jonka asioita yritän ratkaista omalla ajattelullani, ja jäädä pahaan olooni. Tai voin valita tulla Hänen luokseen heti raskaan olon painaessa ja pyytää apua.
”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat niin Minä annan teille levon.” Matt. 11:28
Tämä on yksinkertaista, vain tulla Hänen luokseen. Samalla silmäni avautuivat: mikään asia ei elämässäni ole liian pieni Hänelle. Hän haluaa, että olen elämäni keskellä onnellinen. Jeesus ei halua, että elän elämääni niin raskaasti, vaan Hän todella haluaa ottaa taakat ja keventää askeleitani. Erillisyyden verho minun ja Hänen väliltä repäistiin rikki. En olekaan yksin huolien ja tunteiden aallokossa. Hän tulee vierelle, eikä mikään minussa ole Hänelle hävettävää tai huonoa. Jeesus katsoo minua lempein silmin ja haluaa jakaa kaiken kanssani. Tämä Jeesus on aina valmiina odottamassa sinua ja minua, että saisimme vapaan ja onnellisen sydämen ihan joka päivä.
” Ja olen oleva teidän Isänne, ja te olette minun poikiani ja tyttäriäni. Näin sanoo Herra, Kaikkivaltias. ” 2. Kor. 6:18
Älä jää siis yksin ja haudo murheitasi oman ymmärryksesi varassa. Lähesty Jeesusta aina, niin saat kokea, ettet ole koskaan yksin.
Rakkaudella,
Maarit
