Talvileiriterveiset
Elokuussa pidettävä Power Prayerin viiden päivän kesäleiri on saanut pikkusiskon tai -veljen, talvileirin. Ensimmäinen talvileiri pidettiin 8.–10.3. kauniissa Puhjonrannan leirikeskuksessa Valkealassa, minne Taivaan Isä oli kattanut meille runsaan herkkupöydän. Saimme nauttia suloisesta Jumalan läsnäolosta ja turvallisesta yhteydestä toistemme kanssa perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään.
Perjantaina teimme matkaa Gideonin (Tuom. 6) kanssa. Yksi jos toinen meistä taisi löytää itsensä Gideonin paikalta kysymässä: ”Herra, kuinka minä, mikä minä olen?” Ja miten riemastuttavaa oli kuulla Jumalan rohkaisu: ”Sinä sotaurho, käytä sitä voimaa, joka sinussa on. Kun minä olen sinun kanssasi, sinä pystyt.” Saimme vahvistua ymmärryksessä, että kyllä, minä olen rakastettu, Hän pysyy rinnallani ja Hänen kanssaan minä pystyn ja osaan. Meidän Jumalamme rakastaa meitä aivan valtavasti ja haluaa rohkaista meitä jokaista uskomaan ja luottamaan Häneen ja itseemme.
Viikonlopun aikana yksi leiriläisistä sai vastaanottaa myös fyysisen parantumisen. Reija itse kertoo: ”Halusin ylistää Jeesusta kädet kohotettuina, mutta jouduin lopettamaan, koska en pystynyt pitämään käsiäni ylhäällä. Olkapääni olivat viime kesästä lähtien olleet kipeät ja liikeradat rajoittuneet (kiertäjäkalvosinoireyhtymä). Ylistyksen aikana tilaisuuden vetäjä pyysi jokaista valtaamaan jonkin elämänalueen takaisin itselleen (sairaus, srk, koti, yms.). Minä otin omat sairaudet ja siinä yhtäkkiä vain huomasin, että kipu lähti pois molemmista käsistä.”
Leirin anti oli runsas: ylistystä, opetusta, rukousta, soukkausta ja mm. taide-, runo- ja tanssipajat. Punaisena lankana läpi leirin oli, kuten kaikessa Power Prayerin toiminnassa, Jumalan rakkauden vastaanottaminen ja Hänen äänensä kuulemisen opettelu. Teimme viikonlopun aikana useita luovia tehtäviä pareittain tai pienissä ryhmissä, missä Pyhä Henki pääsi puhumaan jokaiselle henkilökohtaisesti. Syvä kiitollisuus nousi leiriläisten palautteita kuunnellessa siitä, miten Rakkaus oli löytänyt tiensä sydänten syviin sopukoihin haavoja hoitaen ja tunnesolmuja avaten.
Tässä sinulle maistiaisia runopajasta, ole hyvä.
❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️
Ihmetellen sanoin Sinulle,
olet erilainen aarteenetsijä.
Etsit sitä, mistä kukaan muu ei ole kiinnostunut.
Menet paikkoihin, joihin kukaan muu ei halua mennä.
Näet kauneutta siellä, missä kukaan muu ei sitä näe.
Niin, sellainen minä olen,
sanoit hymyillen.
❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️ ❤️
Runsaasti ravittuna, sinua siunaten!
Auli
Power Prayer, rukousjohtaja


Opetus – Maarit Korhonen
Astu sapatinlepoon uskon askelissa
Oletko tuntenut levottomuutta sydämessäsi ja koetko suorittavasi tehtäviä tehtävien perään voimattomana? Haluan rohkaista sinua – sinulle on saatavilla sapatinlepo jokaiseen päivään.
Heprealaiskirjeessä kerrotaan sapatinlevosta, joka tuli Jumalan kansalle Jeesuksen uhrikuoleman kautta.
”Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin niinkuin Jumala omista teoistaan. Heb. 4:9-10
Passion translation -käännöksen mukaan arameankielinen teksti voidaan tulkita näin:
Jeesus nousi ollakseen sapatinlepo Jumalan kansalle, niin että he itse voivat sen kokea.
Amplified-käännös taas jatkaa näin: Olkaamme kiihkeän innokkaita ja ponnistelkaamme ahkerasti astuaksemme tähän Jumalan lepoon, että saisimme itse kokea sapatin levon ja ettei kukaan kaatuisi ja seuraisi samanlaista epäuskoa ja tottelemattomuutta kuin erämaavaelluksessa kaatuneet. (Heb. 4:11).
Eikö olekin mielenkiintoinen paradoksi: sinun tulee kiihkeän innokkaasti ja ahkerasti ponnistella, mutta ei itseksesi ja omin voimin, vaan astuaksesi Jeesuksen luo ja Hänen lepoonsa. Hänen askelissaan on siis lepo ja Hän kutsuu sinua ottamaan Hänen edeltä valmistamiaan askelia (Ef. 2:10).
Olen huomannut itse, miten herkästi saatan ohittaa tärkeimmän eli Hänen kanssaan olemisen ja yhteyden. Ajattele, että taivaan valtaistuinsali on avoinna meille Jeesuksen täydellisen uhrikuoleman kautta. Meillä on pääsy Jeesuksen, Isän ja Pyhän Hengen lähelle milloin vain tahdomme. Raamatun sana rohkaisee meitä lähestymään pelkäämättä, luottavaisesti ja rohkeasti armonistuinta. Me todella tarvitsemme Hänen laupeuttaan eli ansaitsematonta suosiotaan ja armoa vaeltaaksemme uskon askelissa.
Levottomuus ja voimattomuus ovat selviä merkkejä siitä, että tarvitsen Häntä ja Hänen sanojaan. Kun kohtaamme Hänet, niin Hänen sanansa ovat eläviä ja voimallisia erottamaan sielun ja hengen, Heb.4:12. Hän näkee sydämemme syvimmät motiivit. Hän on puolellamme ja haluaa auttaa meitä eteenpäin rohkaisten, parantaen ja kasvattaen. Hän on hyvä Isä, jonka tarkoitusperät ovat jatkuvasti ja aina hyvät.
Tule Hänen lähelleen rohkeasti ja ota vastaan sapatinlepo, joka on Hänen antamissaan uskonaskelissa juuri sinulle.
Jeesuksen läheisyyteen sinua siunaten!
Maarit
