Hei Power Prayer -työn ystävä,
Vuosi on alkanut meidän sydämessämme kasvavalla odotuksella, miten Jumala tuleekaan toimimaan uudessa aikakaudessa Power Prayerin palvelutyön kautta. Heti vuoden alussa Powerin kasvavat johtajat ja osa johtoryhmää kävivät Englannin Leicesterissa, Chroma Churhissa, aistimassa herätyksen ilmapiiriä ja virittämässä henkensä palavaksi. Oli selvästi koettavissa, että he toivat meille tuomisina sytykettä antautua Jeesukselle enemmän ilman pidäkkeitä.
Tammikuussa järjestimme Power Prayerin seminaarin ensimmäistä kertaa uudella paikkakunnalla, Mäntsälässä. Saimme nähdä, kuinka sinnikäs esirukous paikkakunnan puolesta todella avasi ovet. Osallistujia oli aluksi vain muutama, mutta sitoutunut esirukoustiimi ei luovuttanut vaan anoi Herralta uskonsa mukaan osallistujia viikko kerrallaan ja niin osallistujia alkoi tippua. Rukoustyö kantoi hedelmää ja seminaarin järjestämiseen tarvittu osallistujamäärä saatiin kokoon. Kokkolassa järjestämme 21.-22.2. seminaarin ja rukouksemme on, että saamme nähdä samanlaisen ihmeen kuin Mäntsälässä. Rukoilemme että paikkakunta saa kosketuksen Jumalan voimasta ja monia vedetään läheisempään suhteeseen Jeesuksen kanssa.
Vuoden alusta ovat käynnistyneet myös uudet Power Prayerin kotiryhmät, joita on laajasti monella paikkakunnalla. Käy katsomassa nettisivuilla, jos jokin niistä olisi lähellä sinua. Ole rohkea ja ilmoittaudu ryhmään! Niissä on matala kynnys lähteä harjoittelemaan Jumalan äänen kuulemista, sillä ryhmät ovat pieniä, usein alle 10 henkeä.
Varustamisiltoja pidetään kerran kuukaudessa myös usealla paikkakunnalla: Helsinki, Kouvola, Lappeenranta, Turku ja Pori. Olen itse ollut Varustamisillan vetäjänä Esy Churchissa, Helsingissä. Nyt tammikuun varustamisillassa saimme kokea ihmeellistä kevyttä ja samalla turvallista ilmapiiriä. Saimme nähdä uutta eli fyysisen parantumisen profetointiharjoituksen yhteydessä. Erään naisen kipeä selkä parani välittömästi, kun harjoitteen lopussa Pyhä Henki pyysi minua siunaamaan hänen selkänsä ja hänelle vuodatettiin draaman lahjan kautta iloöljyä. Uutta aikakautta koettiin myös Kouvolan varustamisillassa ja Pyhän Hengen erityistä ja vahvempaa läsnäoloa.
Tule mukaan seminaariin, kotiryhmään tai varustamisiltaan kokemaan Jumalan Isän syvää rakkautta ja kuulemaan millaiseen seikkailuun tässä ajassa Hän kutsuukaan juuri sinut!

Luota Jumalan hellään huolenpitoon, älä yritä pärjätä yksin
Oletko huomannut, pyörittäväsi huolia ja murheita mielessäsi päivän mittaan? Mitä Jumala ajattelee huolehtimisesta ja mitä meidän pitäisi suhtautua siihen? Jumalalla on olemassa oma tiensä, miten voimme kokea ja omistaa rauhan Hänen lähellään, Jumalan Isän rakkaina lapsina. Voimme ja saamme oppia luottamaan Jumalaan, vaikka uskon askeleet sotisivat järjen ääntä vastaan.
“Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4:6-7
Luin tämän kohdan aikoinaan niin, että minun pitäisi ensin puristaa itsestäni ilo ja kiitollisuus. Tämän suoritettuani minulla vasta olisi lupa tulla huolteni kanssa Jeesuksen luokse. Sitten Hän antaisi minulle rauhansa, olisinhan ansainnut sen. En ymmärtänyt silloin vielä, että sain olla surullinen, pelokas ja ahdistunut Hänen edessään ja purkaa tunteeni Hänelle. Kätkin ne Jeesukseltakin. Nykyään sisälläni on varmuus, kun tulen Hänen luokseen saan olla aito oma itseni tunnemylläkässäkin. Luotan jo enemmän, ettei minun tarvitse esittää Jumalalle parempaa uskovaa kuin olen, sillä Hän rakastaa minua ehdoitta.
Kun tutkailin tätä raamatunpaikkaa Passion translation -käännöksen kanssa. Niin tämä jae kääntyy suomeksi näin:
“Älä anna vedettävän itseäsi eri suuntiin, äläkä huolehdi ja murehdi mistään. Ole kylläinen rukouksesta joka päivä, tuomalla uskontäyteiset pyyntösi Jumalalle ylitsevuotavalla kiitollisuudella. Kerro hänelle pienetkin yksityiskohdat elämästäsi, niin silloin Jumalan ihmeellinen rauha, joka ylittää inhimillisen ajattelun, suojaa sydämesi ja mielesi Kristuksessa Jeesuksessa.” Fil. 4:6-7
Murheet ja huolet siis taistelevat huomiostamme ja vetävät mieltämme eri suuntiin. Kun mietiskelet esim. taloudellisia huolia tai ihmisuhdeongelmia itseksesi, niin kannat asioita omilla hartioillasi. Yrität ratkaista asiat pähkäilemällä niitä itse. Ne vetävät sinua eri suuntiin ja tekevät olosi raskaaksi. Huomasitko myös, tämä jae alkaa käskysanalla, ei vapaaehtoisella valinnalla. Vaikuttaa siltä, että Isämme ei edes halua että otamme kannettavaksemme Hänen tehtävänsä. Emmehän siihen taida edes pystyäkään. Jeesuskin sanoo näin Luukkaan evankeliumissa:
“Lisääkö murehtiminen mitään elämääsi? Lisääkö se vuoden tai edes yhden päivän? Jos murehtiminen ei lisää mitään vaan oikeastaan vähentää elämästäsi, miksi huolehtisit siitä miten Jumala pitää sinusta huolen.” Luuk. 12: 25-26
Mitä tarkoittaa rauha joka ylittää ymmärryksen? Se on jotain sellaista ettei sitä voi selittää järkevin perustein eikä ymmärtää, mutta se on koettavissa rauhallisena tyyneytenä sydämessämme. Olemme yllättäen levollisena olosuhteiden keskellä, vaikka aikaisemmin samat ongelmat tai olosuhteet saivat meidät tuntemaan levottomuutta. Minulle tulee mieleen eräs tilanne elämästäni, kun lähdin Missionuorten opetuslapseuskouluun Ruotsiin. Olin 31 v. ja turvallisesti vakituisessa työsuhteessa, henkilöstösuunnittelijana kansaivälisessä pörssiyrityksessä. Olin mielestäni järkevästi suunnitellut elämäni ja talouteni. Tässä tilantessa Jeesus sytytti kuitenkin kaipuun tuntea Häntä enemmän. Rukoillessani urapolkuni seuraavaa vaihetta, Hän puhui minun henkeeni sanat, astu ulos ja lähde opetuslapseuskouluun. Sielussani alkoi myrsky ja hätähuuto: ”En voi enkä uskalla, eihän tämä ole edes järkevää.” Ratkaisevaa oli mihin huomiopisteeni laitoin, sieluuni joka myllersi vai henkeeni, jossa lepäsi Jumalan ihmeellinen rauha ja vakaus. Valitsin luottaa Herraan, Pyhän Hengen antamaan rauhaan hengessäni.
Jumalan nimet Jehova Jire (Herra huolehtii) ja Jehova Roi (Herra on minun paimeneni) kertovat millainen Hän luonteeltaan on. Hän haluaa ottaa vastuun meidän hyvinvoinnistamme, kuin hyvä Isä lapsistaan. On monia asioita, joita emme osaa ratkaista elämässämme. Isä odottaa vain, että saa auttaa meitä.
“Heitä kaikki ahdistuksesi, huolesi ja murheesi, kerta kaikkiaan hänelle. Hän välittää sinusta hellästi ja pitää huolta sinusta tarkkaavaisesti.” 1. Piet. 5:7
Tutkin vielä Amplified käännöstä, kohdasta Fil. 4:7, jonka mukaan Jumalan rauha on vartiossa sydämen ja mielen yllä. Ajatella, Hän asettaa oman varuskuntansa vartioon ympärillemme. Jumalan rauhan vartiostoa vihollinen ei voi voittaa. Jumalan rauha on todellinen turvapaikkamme ja suojamme.
Lähesty siis Jumalaa luottavaisin mielin, älä jää painiskelemaan yksin minkään asian kanssa. Ota Hänet mukaan, sillä Hän on jo ottanut sinut mukaansa. Isämme välittää meistä hellästi. Tule ja ota Jumalan lapsen perintöosa – Hänen Rauhansa ja läsnäolonsa on joka päivä meidän saatavillamme.
Sinua siunaten,
Maarit
