”Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unohda mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt” sano Sana.
Miksi se niin usein unohtuu? Kiittää tai edes havaita kuinka paljon hyvää Jumala on elämässäni vaikuttanut. Siksi teen sen tietoisesti ja tiedostaen nyt ja jaan joitakin kokemuksia elämäni varrelta kanssanne.
Pienenä tyttönä minulle oli juuri kerrottu isäni olleen autokolarissa ja kamppailevan hengestään teho-osastolla. Olin pyytänyt äidiltä tulitikut ja kynttilän ja vetäytynyt rukoilemaan huoneeseeni isän tekemän pienen pöytäryhmän ääreen. En muista mitä rukoilin, mutta kertoivat että olin teho-osastolla vieraillessamme laulanut isälle hengellisiä lauluja ja valanut uskoa. Antaisin paljon, jos saisin tietää mitä tuolloin rukoilin, sillä en muista. Mutta sen muistan, että pitäessäni tajutonta isääni kädestä kiinni teho-osastolla, hän puristi sitä. Lääkäreiden mukaan isälläni on elinaikaa muutama kuukausi, maksimissaan muutama vuosi. Hän eli reilu kolmekymmentä vuotta tapaturman jälkeen. Se todistaa minulle Jumalasta, joka kuulee ja välittää.
Olin palava lapsenuskossani, mutta muistan hetken, jolloin hihaani ommeltu ”Jeesus on Herra” merkki alkoi poltella kavereiden katseiden alla ja ratkoin sen irti. Maistelin maailmaa, joka ei tarjonnut mitään sisimpäni kaipaukseen tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi. Eteen tuli hetki, jolloin minulta kysyttiin ”Onko sinulla Jeesusta?”. Tiedostin ettei ole, ei sillä tavalla kuin kaipasin ja sain hänet ehtoollispöydän ääressä uudella tasolla kohdata. Se kertoo minulle Jumalasta, joka kuulee ja välittää.
Se kertoo minulle Jumalasta, joka kuulee ja välittää.
Jumalakuvani oli kieroutunut ja välitti kuvaa ankarasta isästä, joka rankaisee, jos en osaa toimia oikein. Lapseni sairastui vakavasti, jouduin viemään hänet teholle ja tilaisuuden tullen vaivuin polvilleni huutamaan ”Jos olen jotain pahaa tehnyt älä tälle lapselle kosta…”. Lapseni toipui täysin, kaikesta. Se oli ihme ja todistaa minulle; Jumala kuulee ja välittää.
Siitä alkoi matkani kohti rakastavaa Isää, sain opetella tuntemaan toisenlaisen Jumalan kuin omani oli ollut. Olimme suunnitelleet perheenä osallistuvamme kristilliseen tapahtumaan. Odotimme sitä ja pakkailin tarvittavia matkaa edeltävän iltana, kun yhdelle lapsista nousi korkea kuume. Harmitti tajutessani, ettemme voi lähteä. Rukoilin ja jatkoin pakkaamista kiittäen. Aamulla kuume oli poissa. Sekin kertoo minulle Jumalasta, joka kuulee ja välittää.
Pieni poikani pyöri tuskissaan vuoteessaan yrittäen nukkua, muttei kutiavan ihottuman vuoksi voinut. Kokeilimme voiteita, joita kotoa löysin – turhaa. Muistin, että Raamattuni välissä oli pieni muutaman sentin mittainen rukousliina. Laitoimme sen hänen iholleen ja kokoonnuimme rukoilemaan ”Jeesus auta!”. Ihottuma hävisi siinä katsellessamme. Se todisti minulle, että Jumala kuulee ja välittää.
Olin lähdössä töihin, kun viiltävä kipu naulasi minut aloilleen. Rukoilin luottaen, että Jumala vastaa ja parantaa, niin kuin oli lukemattomia kertoja aiemminkin tehnyt. Ei parantanut. Oli pakko tilata aika ja tuskissani odotin, milloin pääsisin apua saamaan. Yhtäkkiä kipu oli poissa aivan yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Sain perua varatun ajan ja kertoa tapahtuneesta. Opin, että Jumala kuulee ja välittää, muttei toimi aina samalla tavalla.
Tässä esimerkkejä, enemmänkin löytyy. Kuinka usein juutunkaan katsomaan olosuhteita ja tuntemuksia sen sijaan, että kohottaisin katseeni luottaen Häneen, joka voi. Ja vaikka ei heti tapahtuisikaan toivomaani suuntaan, luottamaan silti, että Jumala on hyvä – Hän kuulee ja voi! Hän on myös armollinen. Voimme harjoitella ja harjaantua katsomaan asioita enemmän Hänen näkövinkkelistään. Tuolloin asiat asettuvat paremmin uomiinsa ja pystymme erottamaan sen hyvän mikä elämässämme on lahjaa ja läsnä. Suurimpana niistä se, että Hän elää ja vaikutta minussa. Myös kauttani, jos vaan pysähdyn ymmärtääkseni ja avautuakseni ottamaan vastaan totuutena sen, mitä Hän sanassaan puhuu. Se on minun perintöosaani Jeesuksessa!
Toteaa kiitollisena Reinilän Tuija, Jumalalle rakas