fbpx

Jumalalle ei ole mahdottomia tilanteita

Olen saanut kokea ihmeellisiä rukousvastauksia arjessani pyytäessäni Jumalalta apua. Muistan rukoilleeni, että voisimme koulun kurssini pienryhmän kanssa saada tehdyksi yhden videoprojektin mahdollisimman nopeasti ja vaivatta, sillä oli monia muita työtehtäviä sillä viikolla. Luokkakaverini olivat aikaisemmin tehneet samankaltaisia tehtäviä ja tiesivät, että siihen menee luultavasti paljon aikaa. Kaikki olimme aivan äimistyneitä, kun saimme videoprojektion tehtyä yhdellä otoksella ja niin soljuvasti. Oli ilo nähdä, miten Pyhä Henki tuli auttamaan meitä. Kokemus oli samalla hyvä muistutus siitä, miten rukouksissamme on voimaa ja miten Jumala haluaa arjessakin kulkea kanssamme. 

Tämän vuoden puolella jouduin erikoiseen vaiheeseen elämässäni. Yhtäkkiä en saanutkaan enää unta tavalliseen tapaan ja jouduin turvautumaan lääkärin määräämiin unilääkkeisiin. Kokemus oli pelottava itselleni: en pystynyt vaikuttamaan olosuhteisiini. Olen aina nukkunut hyvin ja nukahtanut viiden minuutin sisällä. Ykskaks en kyennytkään nukahtamaan ja pyörin sängyssä aamuun asti. Oli jaksoja, kun en saanut unta moneen yöhön ja epätoivo rupesi syömään sisintäni.

Yhtäkkiä en saanutkaan enää unta tavalliseen tapaan ja jouduin turvautumaan lääkärin määräämiin unilääkkeisiin. Kokemus oli pelottava itselleni: en pystynyt vaikuttamaan olosuhteisiini. 

Koko vaiheen ajan rukoilin Jumalalta apua ja johdatusta. Sain kesätöitä, mutta jouduin harmillisesti lopettamaan työt kahden viikon jälkeen. Unettomuus vaivasi ja väsymys lisääntyi. Oli helpotus päästä sairaslomalle toipumaan, vaikka olikin haikeaa ja mieltä painavaa lopettaa työt. Tiesin, että töissä käymisestä ei olisi tullut mitään niiden vaikeuksien keskellä. Kesän ajan jouduin monta kertaa käymään lääkärillä. Yksi tehokas unilääke, jolla olin saanut nukuttua, oli tarkoitettu ainoastaan lyhytaikaiseen käyttöön ja tämän lisäksi lääkkeen teho rupesi vähenemään asteittain. Piti siis löytää vaihtoehtoratkaisuja. En kuitenkaan löytänyt unilääkkeistä kestävää apua monien eri kokeilujen jälkeen. Kesän lopulla päätin, etten aio enää turvautua lääkkeisiin, vaan yritän oppia nukkumaan taas ilman lääkkeitä. 

Prosessin läpi meneminen oli vaivalloista ja kivuliasta, olisin toivonut, että sormia napsauttamalla tilanne voisi muuttua. Kuitenkin pikkuhiljaa rupesin saamaan taas unta. Jumala ei parantanut unettomuudesta hetkessä, vaan pitemmän ajan kuluessa. Olen kiitollinen, että selviydyin myrskystä ja kykenen taas nukkumaan. Haluan kiittää kaikkia ystäviäni, jotka tukivat ja rohkaisivat minua – teidän tukenne oli korvaamatonta. Tästä kokemuksesta sain sisäisen ilmestyksen, ettei Jumalalle mahdottomia tilanteita ole ja Hän pystyy minun epätoivoisiin olosuhteisiini rakentaa tien, kun en itse siihen pysty. Elämässä voi tulla kaikenlaisia yllättäviä tilanteita vastaan, mutta onneksi Kaikkivaltias Jumala on kanssamme joka hetki ja kykenee viemään meidät läpi eri haasteiden.

”Vaikka minä vaeltaisin kuoleman varjon laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinun väkevä kätesi ja paimensauvasi lohduttavat minua.” Ps. 23:4

”Ja nyt – näin sanoo Herra, joka sinut loi, Jaakob, joka sinut muovasi, Israel: – Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.” Jesaja 43:1–2 

Suvi Nissinen

keyboard_arrow_up