Pienestä pitäen minulla on ollut selkeä reitti, jota olen kulkenut. Huomaan sen vain, kun katson taaksepäin. Edessä oleva tulevaisuus on kuin mutkainen tie, jonka nurkkien taakse ei näe. Usein näkyykin vain seuraava askel tai saappaat, joihin Jumala rohkaisee astumaan. Välillä saappaat ja askeleet näyttävät suuremmilta kuin mihin kuvittelemme pystyvämme. Jumala kuitenkin tietää meitä paremmin.
Olen erittäin kiitollinen siitä, että Jumala sulkee ovia, joista meidän ei tulisi kulkea. Ihminen usein innostuu ja lähtee tekemään asioita ilman rukousta tai Jumalan ajoitusta. Monet profetiatkin tapahtuvat myöhemmin kuin luulisi tai haluaisi. Kun niitä odottaa, ne eivät näy. Kun olet luovuttamassa, lupaus ilmestyy nurkan takaa – aivan yllättäen. Jumala tietää ja näkee parhaan ajoituksen. Hän ei salli sinun kulkea väärään, jos kysyt hänen tahtoaan, kuten Sananlasku kehoittaa: ”pidä hänet aina mielessäsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa (San. 3:7)”.
Yläasteella ollessani innostuin ja hain Japaniin vaihtoon. Kiitos Jumalalle siitä, etten päässyt. Olin todella ujo, tuskin uskalsin puhua tuntemattomille ihmisille. Nyt viisi vuotta myöhemmin otin uskon askeleen. Hain uudestaan Japaniin. Hakemukseni meni läpi ja olen lähdössä keväällä, mutta epäilys nousi sydämessäni: pärjäänköhän minä? Sen tiedän, että rukoilin ja kysyin Jumalalta, että olisiko nyt viimeinkin aika. Ja koin Jumalan näyttävän vihreitä valoja.
Jos siis Jumala kutsuu lähtemään, niin eikö hän myös varusta minut matkaa varten?
Luottaminen Jumalaan on usein vaikeaa. Varsinkin silloin kun oman järjen varassa suorittaa elämän asioita. On todella tärkeää kulkea Jumalan tahdossa, hyvissä töissä, jotka hän on ennalta päin valmistanut. ”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.” Ef. 2:10
Kaksi vuotta sitten lähdin Äänekoskelle Power Prayerin seminaariin. Minulla ei ollut siellä yöpaikkaa tiedossa, mutta minulta löytyi usko. Seminaarin vetäjäkin sanoi, ettei tiedä seminaariin tulevan ketään, jolla olisi yöpaikkaa tarjota. Jostain syystä Jumala oli kuitenkin asettanut rauhan ja uskon sydämeeni, että yöpaikka järjestyy.
Seminaari-illan lopuksi ihmiset alkoivat lähteä pois. Viimeisenä paikalla olleista naisista yksi tuli puhumaan minulle. Tiesin, että Jumala oli järjestänyt asian. Minun piti vain tehdä yksi asia, erittäin vaikea asia, nimittäin kysyä. En saanut suutani auki. En uskaltanut. Epäonnistuin!
Mutta kiitos ja ylistys Jumalalle, joka auttaa, tietää ja näkee! Tuija (tiimiläinen, joka tiesi tilanteestani) meni eteiseen, jossa viimeiset osallistujat pukivat päälleen ja kysyi heiltä: ”Olisiko teillä yöpaikkaa Vernerille?” Yksi nainen, se samainen, nosti kätensä ja kertoi, että hänellä olisi!
Niin mitä sinä pelkäät? Onko katseesi itsessäsi ja omissa voimissasi? Mitä jos katsoisit Jeesusta, joka on kaikkeen kykenevä – myös auttamaan sinua, vaikka et omassa voimassasi kykenisi. Sillä ”kaikki minä voin hänessä, joka minua vahvistaa (Fil. 4:13)”. Hän tietää heikkoutesi ja tarpeesi. Hän on Hyvä Paimen, joka antoi henkensä alttiiksi lampaidensa edestä. Jos hän on auttanut sinut tähän asti, ja jopa kuollut puolestasi, eikö hän veisi sinut loppuun saakka?
”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun.” Joh. 14:1
Verneri