fbpx

Elämän tienhaarassa

Haluan jakaa sinulle yhden merkittävän päätöksenteon hetken elämässäni, jossa sain
oppia kuuntelemaan Jumalan ääntä. Olin 28-vuotias ja uudistunut uskossani. Olin saanut
oppia tuntemaan läheisemmin Isän rakkautta ja kohdannut Pyhän Hengen kosketuksen.
Sydämessäni oli herännyt halu seurata Jeesusta ja tutkia Hänen tahtoaan Raamatusta.
Elin tuolloin avoliitossa poikaystäväni kanssa. Hän ei ollut uskossa, mutta toivoin
hiljaisesti, että hän kiinnostuisi Jeesuksesta, tulisi uskoon ja sitten menisimme naimisiin.
Tämä oli inhimillinen toiveeni, sillä 6 vuotta kestänyt parisuhteemme toimi hyvin –
vaikkemme jakaneetkaan yhteistä uskoa.
Poikaystäväni ei kuitenkaan osoittanut mitään kiinnostusta Jeesuksen puoleen. Koin
sisimmässäni jatkuvaa ristiriitaa siitä, että jokin tässä kuviossa ei ole oikein. Sydämeeni
kasvoi suurempi ja suurempi tarve; minun täytyy saada selville, mitä Jumala ajattelee
parisuhteestani ja mikä olisi Hänen neuvonsa minulle.

Rukoilin: ”Jeesus, sinun lampaasi kuulevat sinun äänesi. Anna minun kuulla äänesi.”

Minulla oli tapana lukea Raamattua läpi kirja kirjalta ja kuinka ollakaan, luin Korinttolaiskirjeen 6:14: ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottoman kanssa, sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Tai mitä yhteistä on uskovalla uskottoman kanssa?”

Lukiessani tätä kohtaa, tiesin välittömästi, että Pyhä Henki alleviivasi ja nosti tämän kohdan minulle.
Koin samassa Pyhän Hengen avaavan ymmärrykseni, että avoliitossani elän kuin kahden valtakunnan välimaastossa. Pimeydellä on oikeus tulla elämäämme poikaystäväni valintojen kautta. Tästä oli johtunut jatkuva ristiriita.

Tuntui kuin olisin saanut kylmän suihkun, sanan paikka tuntui niin ehdottomalta. Se tarkoitti, että minun pitäisi muuttaa elämäni suuntaa ja erota poikaystävästäni, koska Jumala ei pidä avoliitostamme. Tästä käynnistyi sisimmässäni kamppailu, haluanko oikaista elämäni Jumalan tahdon suuntaan vai tehdä kuten itsestäni tuntui oikealta. Aloitin neuvottelun Jumalan kanssa: Eikö Hän voisi vaikuttaa niin, että poikaystäväni tulisi uskoon? Näinhän voisi käydä – ja sitten voisimme mennä naimisiin…

Nostin katseeni Jeesukseen ja kysyin, mitä Hän ajattelee, jos menisin naimisiin poikaystäväni kanssa. Samassa mieleeni laskettiin kuva, jossa olin tullut T-risteykseen ja Pyhä Henki näytti minulle kummankin tien päät. Hän antoi minun nähdä eri päätösteni seuraukset. Ensimmäinen vaihtoehto oli, että menisin poikaystäväni kanssa naimisiin. Tie näytti houkuttelevalta, lehtevät sammalenvihreät puut ojentelivat oksiaan minua kohti, linnut lauloivat ja kukat tuoksuivat. Se näytti hyvältä, mutta pian tie tuli ahtaaksi, painostavaksi. Tie vei alaspäin louhikkoon ja oli mutkikas. Kuulin äänen, joka sanoi: ”Täälläkin olen kanssasi, mutta tämä on vaikeampi tie.”

Sitten näytettiin toinen vaihtoehto, joka oli ero poikaystävästäni. Tämä tie vei erämaahan Jeesuksen kanssa. Alku olisi kipeää, mutta erämaan jälkeen tie vei vuorille ja sen jälkeen vihreille niityille. Koin, että sisimpääni laskeutui rauha, kun katsoin tätä tievaihtoehtoa. Tällä tiellä oli ihana rauha ja sanat laskeutuivat sisimpääni: ”Tämä on paras vaihtoehto sinulle.”

Nyt olin saanut niin selkeän vastauksen Jumalalta, että tiesin, mikä oli Hänen tahtonsa kohdallani. Oma tahtoni vain oli toinen. Ympärilläni perheeni ja ystäväni odottivat minun astuvan avioliittoon. Olin juuri siinä iässä, jossa mennään naimisiin ja aloitetaan perheen perustaminen. Ajatus erosta tuntui karmivalta ja pelko hyökkäsi kimppuuni sanoen, että jään yksin, enkä löydä enää ketään. Kävin painia päätöksen kanssa. Aikaa tähän sisäiseen painiin meni noin puoli vuotta. Lopulta tein valintani ja päätin erota poikaystävästäni. Kuolin omalle tahdolleni ja annoin sen Jumalan käsiin luottaen, että Hän tietää paremmin mikä on parasta. Muistan vieläkin, kuinka rauha laskeutui sydämeeni.

Päätöksen kertominen poikaystävälleni teki kipeää. Minua sattui nähdä hänen kipunsa ja surunsa, jotka päätöksestäni aiheutuivat. Myös oma suru ja yksinäisyys läheisen ihmisen menettämisestä olivat raskaita. Kipeyden keskelläkin sain kuitenkin tuntea niin vakaata rauhaa siitä, että välillä ihmettelin itsekin turvallisuuden tunnetta sisälläni. Se oli luja kuin kallio.

Tämän valinnan hedelmänä syntyi läheinen suhde Jeesuksen kanssa erämaassa. Sain tuntea Hänen lohdutuksensa ja huolenpitonsa. Tulevina vuosina Pyhä Henki kuljetti elämääni nykyisen aviomieheni, jonka kanssa jaamme yhteisen uskon Jeesukseen.

Rohkaisen sinuakin antamaan Jumalan käsiin elämäsi suuret ja pienetkin ratkaisut. Älä pelkää parannuksenteosta tulevaa kipua, vaan luota Jumalan apuun vaikeissakin päätöksissä. Hän kulkee kanssasi pimeän laakson läpi ja tuo lopulta avaralle paikalle, Hänen lepoonsa.

Siunaten,
Maarit

keyboard_arrow_up